Aamu alkoi aivan tavallisesti. Useiden kuumien päivien jälkeen maa talon ympärillä oli kuivunut, joten päätin kastella kukat aikaisin ennen kuin aurinko nousisi liian korkealle. Otin puutarhaletkun, avasin veden ja olin juuri menossa kauempana olevalle kukkapenkille, kun nenääni osui voimakas ja erittäin epämiellyttävä haju.

Ensimmäiseksi ajattelin, että jossain lähellä oli kuollut pieni eläin. Haju oli raskas ja niin voimakas, että teki mieli palata saman tien sisälle.

Hajun lähde oli kuitenkin paljon lähempänä kuin olin kuvitellut.

Vain muutaman metrin päässä kukkapenkistä, vanhan puuaidan vieressä, ruohon seasta näkyi jotakin kirkkaanpunaista.

Pysähdyin.

Ensi silmäyksellä näytti siltä kuin maassa olisi ollut pala raakaa lihaa. Muutaman sekunnin kuluttua huomasin kuitenkin liikettä.

Punaiset ulokkeet heilahtelivat hieman.

Otin vaistomaisesti askeleen taaksepäin.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että kyseessä oli jonkinlainen outo mato tai eläin, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Outo olento näytti kostealta ja lähes limaiselta. Juuri siitä tuli sama vastenmielinen haju, jonka olin huomannut jo oven luona.

En todellakaan halunnut mennä lähemmäksi.

Uteliaisuus kuitenkin voitti.

Lähestyin varovasti ja pidin huolen siitä, etten koskisi mihinkään. Vasta silloin ymmärsin olleeni alusta asti väärässä.

Edessäni ei ollut eläin.

Se oli kasvanut maasta

Kun tällaisen oudon muodostelman tyveä tarkastelee lähempää, siinä voi huomata sienelle ominaisen rakenteen. Tällaisia organismeja todella on olemassa, ja ne voivat säikäyttää ihmisen, joka näkee ne ensimmäistä kertaa.

Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on haisusieniin kuuluva laji Clathrus archeri. Sillä on punaisia tai oranssinpunaisia, lonkeroita muistuttavia haaroja. Sieni tunnetaan maailmalla myös nimillä, jotka viittaavat paholaisen sormiin tai mustekalaan.

Nuori itiöemä ei aluksi juuri muistuta sitä, millaiseksi se myöhemmin muuttuu. Se kehittyy vaalean, munaa muistuttavan kuoren sisällä maan pinnalla tai osittain maahan hautautuneena.

Sitten kuori avautuu.

Sen sisältä työntyy esiin useita punaisia haaroja, jotka vähitellen avautuvat eri suuntiin. Siksi täysikasvuista sientä voi ensi näkemältä luulla merieläimeksi, valtavaksi hyönteiseksi tai jopa joksikin mielikuvitukselliseksi olennoksi.

Sen ulkonäkö on kuitenkin vasta puolet yllätyksestä.

Miksi se haisee niin pahalta?

Monet kukat käyttävät miellyttävää tuoksua houkutellakseen pölyttäviä hyönteisiä. Jotkin sienet ovat kehittäneet täysin päinvastaisen strategian.

Itiöemän pinnalle muodostuu tummaa ja tahmeaa massaa, joka sisältää itiöitä. Se levittää voimakasta hajua, joka muistuttaa mätänevää orgaanista ainesta.

Ihmisen mielestä haju voi olla erittäin vastenmielinen.

Kärpäsiä se sen sijaan houkuttelee.

Hyönteiset laskeutuvat sienen päälle ja joutuvat kosketuksiin itiöitä sisältävän massan kanssa. Sen jälkeen ne kuljettavat itiöitä jaloissaan ja kehossaan uusiin paikkoihin. Näin sieni käyttää kärpäsiä eräänlaisena kuljetusjärjestelmänä.

Se, mikä ihmisestä tuntuu vastenmieliseltä, on luonnon näkökulmasta tehokas lisääntymiskeino.

Juuri tämän vuoksi ensivaikutelma tällaisesta sienestä voi olla niin hämäävä. Punainen väri, epätavallinen muoto ja mätänemistä muistuttava haju saavat ihmisen etsimään tuttua selitystä: loukkaantunut eläin, sisäelimiä tai jokin tuntematon olento.

Todellisuus on kuitenkin paljon kiinnostavampi.

Miten sellainen voi ilmestyä kotipihalle?

Epätavallisen sienen ilmestyminen ei välttämättä tarkoita, että puutarhassa olisi jotakin vialla.

Sienirihmasto voi elää pitkään huomaamattomana maaperässä tai hajoavassa kasviaineksessa. Erityisen sopivia paikkoja voivat olla alueet, joissa on haketta, vanhoja juuria, kompostia, katetta tai muuta orgaanista materiaalia.

Kun kosteus ja lämpötila ovat sopivia, itiöemät voivat ilmestyä hyvinkin nopeasti.

Siksi ihminen voi hoitaa samaa puutarhaa vuosien ajan näkemättä mitään erikoista ja sitten eräänä aamuna löytää sieltä organismin, jollaista ei ole koskaan aikaisemmin huomannut.

Erikoinen näky ei myöskään välttämättä säily pitkään. Sieni ilmestyy, avautuu, levittää itiönsä ja alkaa lopulta hajota.

Kannattaako siihen koskea?

Tuntematonta sientä ei ole hyvä ottaa paljain käsin, eikä sen syötävyyttä pidä koskaan päätellä pelkän valokuvan tai ulkonäön perusteella.

Sienilajeja on valtava määrä, ja ulkoisesti samankaltaisilla lajeilla voi olla hyvin erilaisia ominaisuuksia.

Jos sieni kasvaa puutarhassa ja sen voimakas haju häiritsee, näkyvän itiöemän voi poistaa varovasti käsineitä käyttäen. Näkyvän osan poistaminen ei kuitenkaan tarkoita koko sienirihmaston häviämistä. Suurin osa rihmastosta sijaitsee maaperässä tai muussa kasvualustassa ja voi ulottua paljon laajemmalle alueelle.

Jos sienestä ei ole haittaa, sen voi myös jättää paikalleen ja seurata, kuinka se muuttuu.

Minulle tämä löytö oli yllättävä muistutus siitä, kuinka erikoista aivan tavallinen luonto voi joskus olla.

Vain muutamaa minuuttia aikaisemmin olin ollut vakuuttunut siitä, että kukkieni viereen oli ilmestynyt jokin tuntematon olento. Seisoin turvallisen matkan päässä ja mietin, uskaltaisinko edes lähestyä sitä.

Todellisuudessa olin vain todistamassa tämän organismin normaalia elämänvaihetta.

Kastelin lopulta kukat, mutta palasin päivän aikana vielä useita kertoja katsomaan löytöä.

Punaiset ”lonkerot” eivät enää tuntuneet yhtä pelottavilta.

Kaikkein hämmästyttävintä oli kuitenkin se, ettei minun tarvinnut matkustaa viidakkoon tai lähteä etsimään harvinaisia eläimiä nähdäkseni jotakin, joka näytti suoraan tieteiselokuvasta karanneelta olennolta.

Riitti, että astuin eräänä aamuna ulos omaan puutarhaani.